Pitkäaikaishoito

Kauniala on sekä sairaala että yhteisöllinen koti

Pitkäaikainen hoito on tarpeen silloin, kun toimintakyky on laskenut merkittävästi, eikä ulkopuolisen avun tarve riitä turvalliseen kotona selviytymiseen. Hoidon tarve voi olla määräaikainen, jaksottainen tai pysyvä. Siirtyminen pysyvään hoitoon on suuri muutos ja tehdään aina tarkan harkinnan perusteella. Lopullinen päätös tehdään yhdessä potilaan ja lähiomaisten kanssa. 

Hoitotyötä toteutetaan inhimillisesti toimintakykyä tukevalla työotteella. Tämä auttaa, tukee ja mahdollistaa potilaan voimavaralähtöisen elämän hoito-osastoilla, joka on monen potilaan viimeinen koti. Potilaan itsemääräämisoikeutta ja yksilöllisyyttä kunnioitetaan ja omaisten kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä.

Sosiokulttuurinen hoitotyö

Hoito-osastojen aktiivista arkea ja yhteisöllisyyttä edistetään Kaunialan sosiokulttuurisella hoitotyöllä. Sosiokulttuurinen hoitotyö monipuolistaa hoitotyötä ja ennen kaikkea innostaa potilaita osallistumaan ja tuottamaan taidetta musiikin, maalauksen, tanssin tai teatteritaiteen avulla. Tällä pyritään ylläpitämään ja kasvattamaan potilaiden hyvinvointia ja elämänlaatua. Kaunialan

Henkilökuntamme koostuu monen eri ammattialan osaajista. Monipuolinen vapaa-ajan ohjelma tuo vaihtelua ja virkistystä arkipäivän elämään. Ohjelmassa on esimerkiksi erilaisia musiikkiesityksiä, liikuntatapahtumia ja vierailuja. Hoidon lisäksi vapaaehtoistyöntekijät auttavat ja kuuntelevat potilaita ja avustavat heitä tarpeen mukaan osallistumaan erilaisiin toimintoihin ja kesäisin ulkoiluttajat varmistavat ulkoilun säällä kuin säällä!

Hartauselämä

Hengellisyys on olennainen osa ihmisenä olemisen kokonaisuutta. Hartaushetket järjestetään yhteistyössä Kauniaisten ja Vantaan seurakuntien kanssa. Kerran kuussa sekä muina tärkeinä juhlapyhinä järjestetään myös ehtoollisjumalanpalvelus. Kaunialasta järjestetään myös kirkkomatkoja lähiseurakuntien jumalanpalveluksiin.

Kuuluessanne johonkin toiseen kuin evankelis-luterilaiseen uskontokuntaan turvaamme hartauselämän harjoittamisen ja järjestämme keskusteluapua uskontokuntanne edustajan kanssa. Sairaalamme työyhteisö on monikulttuurinen ja pyrimme tarjoamaan Teille kaiken tarvitsemanne hengellisen tuen.

Monipuolinen vapaa-ajan ohjelma tuo vaihtelua ja virkistystä arkipäivän elämään.

 

© Kaunialan Sairaala Oy. Powered by ToimiSait