Kaunialan sidosryhmille 1.6.2022

Kaunialan Sairaala Oy on siirtynyt Attendon omistukseen 1.6.2022.

Vantaan kaupunki kilpailutti Kaunialan sairaalan myynnin ja samalla Kaunialasta jatkossa hankittavat palvelut siten, että uusi omistaja jatkaa hoiva- ja kuntoutustoimintaa Kaunialassa katkeamattomasti. Attendo on sitoutunut säilyttämään Kaunialan itsenäisenä yhtiönä, joten kaupalla ei ole vaikutusta sairaalan toiminnan kannalta. Niin palvelujen ostajien, kuin tavaran- ja palveluntuottajien kannalta sopimuskumppani säilyy ennallaan, ja vanhat sopimukset ovat siten edelleen voimassa.

Kauniala jatkaa edelleen kuntoutus-, hoiva- ja kotiin vietävien palvelujen tuottamista kaikille pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan kunnille, Valtiokonttorille, itsemaksaville asiakkaille sekä vakuutusyhtiöiden ja veteraanijärjestöjen ym. asiakkaille. Valtiokonttori on valinnut Kaunialan edelleen sotainvalidien palvelujen tuottajaksi, joten tämäkin perinteikäs toimintamme jatkuu kuten ennenkin.

Asiakkaat ja omaiset voivat edelleen olla rauhallisin mielin, palveluihin ei aiheudu mitään muutoksia. Mikäli jokin askarruttaa, ota ihmeessä yhteyttä meihin!