Kaunialan Sairaala Oy
Kylpyläntie 19
02700 Kauniainen

puh: 09 – 505 921
fax: 09 – 505 2337

kaunialansairaala@kauniala.fi

Tiedote asiakkaille ja omaisille 4.2.2021

COVID-19 rokotukset etenevät Kaunialassa, vierailuissa silti edelleen rajoitukset voimassa

 

Rokotukset koronavirusta vastaan jatkuvat Kaunialassa toisella rokotuskierroksella. Moni omainen on jo esittänyt toiveen, että vierailurajoituksiin saataisiin lievennyksiä rokotusten jälkeen.

Olemme tiedustelleet asiaa HUS:n ja Vantaan kaupungin infektioyksiköiltä. Valitettavasti vierailuohjeistuksiin ei ole luvassa toistaiseksi muutoksia. Tämä sen vuoksi, että

  • Rokotteen tiedetään estävän vakavia tautimuotoja, mutta ei tiedetä estääkö se viruksen levittämistä.
  • Muuntuneiden virusten esiintyvyys on kasvussa, eivätkä rokotteet välttämättä tehoa niihin yhtä hyvin kuin alkuperäiseen. Muunnokset myös tarttuvat huomattavasti entistä tehokkaammin.
  • Rokotuksista saadaan suurin hyöty, jos rokotusprosessin ajan noudatetaan suojautumis- ym. ohjeita.
  • Siten vierailurajoituksia aletaan lieventää todennäköisesti vasta siinä vaiheessa, kun rokotuskattavuus väestössä yleensä on suurempi.

Kolmannen, kenties vielä ärhäkkäämmin tarttuvan epidemian riski Kaunialassa on siten edelleen olemassa.

Olemme päättäneet noudattaa edelleen HUS:n ja pääkaupunkiseudun kuntien yleisimpiä linjauksia:

  • Sallimme toistaiseksi vain 15min vierailut 1 henkilö kerrallaan sisätiloissa, tai 30 min / 2 hlö ulkoillen. Kaikissa tapauksissa, sekä sisällä että ulkona, maskin tai visiirin käyttö on edelleen pakollista!

Tapaamisajat tulee aina varata etukäteen Kaunialan infon kautta, vaikka sopiminen suoraan oman läheisen kanssa tuntuisikin helpommalta vaihtoehdolta. Vain keskitetyn ajanvarauksen kautta pystymme varmistamaan vierailujen sujuvuuden ja turvallisuuden. Poikkeuksena ovat tehostetun asumispalvelun Tammela ja Koivula -yksiköt sekä saattohoitotilanteet tai muut vastaavantyyppiset erityistilanteet, joiden kohdalla vierailuista sovitaan suoraan osaston kanssa. Osasto tarvittaessa pyytää kannanoton vierailun järjestämisestä hygieniahoitajalta, ylilääkäriltä ja/tai toimitusjohtajalta.

Ajanvaraukset: ma-pe 8.00-16.00 numerosta 09-505921  (Kauniala keskus)

Kiitämme jälleen teitä kaikkia ymmärryksestä, ja toivomme voimia ja terveyttä poikkeusolojen loppuun saakka!

 

Kaunialassa 4.2.2021

Toimitusjohtaja Mervi Ahlroth